
Laitoshuoltajan työ innostaa
tiistai 17.11.2009
Laitoshuoltajaksi pian valmistuva Tanja Koskela puhdistaa muun muassa Seinäjoen kaupungintalolla päivittäin erilaisia toimistotiloja. Kuva: Kari Löfhjelm
Joulukuun puolivälissä laitoshuoltajaksi Sedun aikuiskoulutusosastolta valmistuva 23-vuotias seinäjokelainen Tanja Koskela puhuu laitoshuoltajan ammatista, eikä siivoojan tai siistijän työstä.
- Ne ovat vanhanaikaisia nimityksiä. Minusta tulee laitoshuoltaja, toteaa tunnollinen siivousalan työntekijä.
Koskela valmistui lähihoitajaksi viisi vuotta sitten ja teki vuoden hoitajan töitä Peräseinäjoella vanhusten palvelutalolla. Se ei ollut kuitenkaan nuoren, rauhallisen oloisen naisen mieleen.
- Lähihoitajan työ ei ollut minun juttuni. Se oli henkisesti raskasta, eikä oikein soveltunut minulle.
Työtä ja opiskelua
Koskela tekee tällä hetkellä kahdeksantuntista päivätyötä Seinäjoen kaupungin palveluksessa. Hän on tehnyt sijaisuuksia puolentoista vuoden ajan. Iltaisin hän opiskelee 1-2 kertaa viikossa.
- Se oli hyvä ratkaisu minulle. Nyt pystyn tekemään töitä päivisin.
Hänen on oltava aikaisin hereillä, sillä työpäivä alkaa jo aamukuudelta.
- Iltaisin on mentävä yhdeksän jälkeen nukkumaan, sillä aamulla on herätys kello 4.30. Aamuisin työskentelen ensin kolme tuntia uimahallilla. Sen jälkeen siivoilen pieniä kotihoidon taukotiloja, kunnes siirryn kymmeneltä kaupungintalolle. Työpäiväni päättyy kello 14.09.
Uimahalli-urheilutalolla toimii seitsemän laitoshuoltajaa. Siellä työ on Koskelan mukaan erilaista kuin kaupungintalolla.
- Tykkään olla uimahallilla töissä, vaikka siellä työ onkin koneellista. Kaupungintalolla siivotaan enemmän käsipelin erilaisia toimistotiloja.
Omalla alalla
Tanja Koskela kokee nyt olevansa omalla alallaan ja viihtyy hyvin työssään.
- Tykkään työstä, sillä se on juuri sitä mitä haluan tehdä. Nyt saa itse suunnitella ja vaikuttaa työhön. Minulle ei ole koskaan tullut sellaista fiilistä, että olisi pakko lähteä. Poljen mielelläni pyörällä töihin Kärjestä kaupungille.
Laitoshuoltajan työ on välillä raskasta, kun erilaiset imurit ja yhdistelmäkoneet ovat raskaita liikuteltavaksi. Sitä Koskela ei pidä ongelmana.
- Ehkä välillä tuntuu ettei jaksa, kun pitää koneita siirrellä kynnysten yli, mutta laitoshuoltajan työ on kuitenkin itsenäistä ja mielekästä.
- Oma-aloitteisuus on tärkeää. Laitoshuoltajalla täytyy olla tietoa paljon erilaisista puhdistusaineista, koneista ja niiden käytöstä. Jatkuvasti tulee paljon uusia asioita opeteltavaksi.
Vapaa-aika kuluu Tanjalla koiran kanssa lenkkeillessä ja kirjoja lueskellessa.
- Tykkään lukea kirjoja laidasta laitaan. Viimeksi luin Torey Haydenin Tiikerin lapsi.
Teksti: Hannu Lusa
Kuvat: Kari Löfhjelm
LAITOSHUOLTAJA
Laitoshuoltajan ammattitutkinto muodostuu kahdesta pakollisesta ja kolmesta valinnaisesta tutkinnon osasta.
Tutkinto on valmis, kun kaikkien tutkinnon osien näytöt on suoritettu hyväksytysti.
Laitoshuoltajan ammattitutkinto toteutetaan päiväkoulutuksena sekä ilta/monimuotokoulutuksena, johon sisältyy lähiopiskelua, etäopiskelua ja näytöt. Koulutus kestää henkilökohtaisesta opiskelusuunnitelmasta riippuen noin vuoden.
Laitoshuoltajaksi voi kouluttautua esimerkiksi Sedu aikuiskoulutuksessa Seinäjoella ja Kauhajoella.
Puhdistuspalveluala antaa haasteita ylläpitää ammattitaitoa jatkuvasti kehittyvällä alalla ja mahdollisuuden myös edetä uralla esimiestehtäviin (siivoustyönohjaaja, siivousteknikko)
Laitoshuoltajan ammattitutkinnon suorittanut on alan ammattilainen, joka voi työskennellä erilaisissa ylläpito- ja perussiivoustehtävissä sekä asiakkaan tarvitsemissa oheispalvelutehtävissä, joihin hänellä tulee olla erityisosaamista. Oheispalvelutehtäviä ovat mm. tekstiilien huolto, ateriapalvelu-, huolenpito-, välinehuolto- ja kiinteistönhuoltotehtävät. Hän voi työskennellä esim. kouluissa, virastoissa ja sairaalassa.
Työ edellyttää siivoustyön hallitsemista, hyviä yhteistyö- ja asiakaspalvelutaitoja, oma-aloitteisuutta sekä organisointi- ja päätöksentekokykyä.
Lähteet: www.omnia.fi ja www.studentum.fi
Kommentoi juttua
Maatilan eläimet eivät erota arkea pyhästä 26.05.2010
Kiinteistönvälittäjä työskentelee provisiopalkalla 11.05.2010
Filosofian maisterista tuli tekninen kirjoittaja 05.05.2010
Tarkka ja osaava saa paikan 27.04.2010
Floristin pitää puhua asiakkaille 13.04.2010
Emilia auttaa nuoria ammatinvalinnassa 07.04.2010
Farmaseutin työ on palveluammatti 30.03.2010
Pankkikirjat johdattivat Juhan sijoitusmaailmaan 24.03.2010
Ihmisläheinen ja liikkuva työ 16.03.2010
Mitja Kaipiaisesta ei ole riistäjäksi 03.03.2010
Rakennustyö vaatii kuntoa ja taitoja 02.03.2010
Nuorenkin sähköasentajan osaamiseen luottamusta 16.02.2010
Taitavan hitsaajan tunnistaa
hyvästä saumasta 11.02.2010
Sesongit piristävät leipurin päivää 02.02.2010
Liikunnanohjaajaksi askel askeleelta 22.01.2010
Sairaanhoitaja tarvitsee vikkeliä jalkoja 19.01.2010
Eläintenhoitajalla kaikki työpäivät ovat erilaisia 05.01.2010
Palomies on rauhallinen moniosaaja 09.12.2009
Korkea-aho toteuttaa itseään yrittäjänä 01.12.2009
Sydän saneli Teemun ammatin 20.11.2009
Laitoshuoltajan työ innostaa 17.11.2009
Luontokuvaaja tähyää kotoa maailmalle 03.11.2009
Omassa ravintolassa ruoka maistuu paremmalta 21.10.2009
Sisustussuunnittelija loihtii tunnelmia 20.10.2009
"Vanhuksen elettyä elämää täytyy kunnioittaa" 06.10.2009
Timpurin taidot karttuvat työssä 30.09.2009
Supliikki suu ja pitkä pinna ovat vartijan valtteja 24.09.2009
Marilla on aikaa ottaa hoitolapset syliin 09.09.2009
Laatu- ja tuotantopäällikkö tuntee meijerin bakteereista pakkauksiin 08.09.2009







Pohjanmaan koulujen ja yritysten välistä yhteistyötä auttaa koulucoach Jukka Mäntymaa.


