
Sydän saneli Teemun ammatin
perjantai 20.11.2009
Koulussa oli aluksi kädet ja sormet kipeänä, ennen kuin oppi oikean tekniikan, Teemu Luoma kertoo. Teemun asiakkaana käy paljon niska- ja hartiakivuista kärsiviä aikuisia, jotka työskentelevät tietokoneen ääressä. Kuva: Minna Hirvelä
Hierojaa tarvitaan aina, Teemu Luoma toteaa. Urheilijat kaipaavat lihashuoltoa ja näyttöpäätteen ääressä näpertäjät hartioiden hoitamista oli taloustilanne mikä tahansa.
Vaasalainen Teemu Luoma, 28, on koulutettu hieroja ja urheiluhieroja. Ammatti löytyi lopulta sieltä, mihin sydän veti mukaan.
Yläasteikäisenä Teemua kiinnosti kokin ammatti, mutta opinnot jäivät kesken kiinnostuksen hiipuessa. Hän oli monta vuotta töissä Sotkan ja Askon varastoilla.
- Se oli kyllä ihan mukavaa. Tuli kanneltua sohvaa jos toistakin, mutta ammatti löytyi urheilun kautta. Kun sydän vetää mukaan, on mentävä.
Teemu toimii FC Kiistossa huoltajana ja joukkueenjohtajana. Hän peri tehtävät isältään, joka on ollut mukana Kiiston toiminnassa vuosia. Teemu pelasi itsekin nuorempana jalkapalloa, mutta siirtyi jo vuosia sitten kentän laidalle.
- Töiden jälkeen lähden treeneihin, täytän pullot, pumppaan pallot valmiiksi ja olen siellä sen kaksi tuntia. Sitten lähden kotiin.
Harrastustoiminnan kautta Teemu on saanut myös asiakkaita. Esimerkiksi Kiiston pelaajat tulevat hierottavaksi harjoitusaikojen ulkopuolella. Viime vuonna hän työskenteli myös VPS:n pelaajien hierojana.
Päätetyöstä hoitopöydälle
Hierojan asiakkaina ei käy pelkästään aktiiviurheilijoita.
- Yleisin ongelma on tuo niska-hartiaseutu. Asiakas tulee ja valittaa päänsärkyä. Päätetyötä tehdään nykyään niin paljon.
Työ perustuu klassiseen hierontaan, ja ero urheiluhierontaan on pieni.
- Hieron jalkapalloilijoita klassisen hieronnan mukaan. Jos löytyy joku pahasti jumissa oleva kohta, voin hieroa sitä venyvässä tilassa.
Silloin keho asetellaan niin, että lihas venyy, kun sitä hierotaan.
Hieroja ei ole sama kuin fysioterapeutti, vaikka työssä yhtäläisyyksiä onkin.
- Minä teen hierontoja, mutta fysioterapeutti antaa hieronnan lisäksi muun muassa ohjeita ja kuntouttaa.
Hierojan vastaanotolle ei voi tulla lääkärin lähetteellä, jos on saanut lähetteen fysioterapiaan.
- Jos on saanut lähetteen hierontaan, voi tulla, mutta Kela ei korvaa. Jotkut yksityiset sairaskassat korvaavat osan kuluista.
Alkuun ilman starttirahaa
Teemulla on yhteiset vastaanottotilat opiskelukaverinsa Juha Mattilan kanssa vanhalla kasarmilla Vaasan keskustassa. Vuoden vaihteessa he muuttavat uusiin tiloihin Vöyrinkaupungille.
- Saamme molemmat omat hoitohuoneet ja voimme ottaa asiakkaita vastaan yhtä aikaa.
Tähän saakka kaverukset ovat työskennelleet vuorotellen yhteisessä hoitohuoneessa.
Juha sai houkuteltua Teemun perustamaan oman toiminimen ja jakamaan toimitilat hänen kanssaan.
- Meillä oli tämä tila kasarmilta jo kouluaikana. Viikonloppuisin hieroimme kavereita ja tuttuja ja saimme samalla lisää harjoitusta. Silloin kehittyi jo jonkunlainen asiakaskunta.
Yrittäjien alkutaival ei ollut ruusuinen, ja rahankäyttöä piti miettiä tarkkaan. Vuonna 2005 valmistuneet hierojat hakivat starttirahaa. Sitä ei koskaan tullut.
- Kun valmistuimme, soittelimme isoja firmoja läpi ja kyselimme, olisiko kiinnostusta tällaiselle hierontapalvelulle. Nyt meillä on asiakkaina isoja yrityksiä, joissa käymme Juhan kanssa hieromassa työntekijöitä.
Lama ei ole merkittävästi vähentänyt yksityisasiakkaita.
- Yrityksetkin ovat pysyneet asiakkaina. Monessa firmassa on sanottu, että niska-hartiaseudun ongelmista johtuvat sairaslomat ovat vähentyneet, Teemu kertoo.
Järjestelmällinen asiakaspalvelija
Yrittäjän on helppo sovittaa yhteen leipätyö sekä osallistuminen FC Kiiston toimintaan.
- Jos olisin jollain toisella töissä, joutuisin tekemään monta hierontaa päivässä. Nyt yksikään päivä ei ole samanlainen.
Yrittäjän arkeen kuuluviin paperitöihin Teemu on saanut neuvoja paapaltaan ja vanhemmiltaan sekä tietysti kirjanpitäjältä.
- Olen järjestelmällinen. Teen paperityöt joka kuun lopussa ja laitan ne mappiin. Joulukuussa viedään sitten kaikki kerralla kirjanpitäjälle tarkistettavaksi.
Hierojan työ on asiakaspalveluammatti, jossa vaaditaan ihmissuhdetaitoja. Asiakkaat kokevat yksityisyytensä rajat hyvin eri tavalla. Kaikki asiakkaat ovat erilaisia, mutta heitä on kohdeltava tasa-arvoisesti, Teemu korostaa.
Teksti: Varpu Saari
Kommentoi juttua
Maatilan eläimet eivät erota arkea pyhästä 26.05.2010
Kiinteistönvälittäjä työskentelee provisiopalkalla 11.05.2010
Filosofian maisterista tuli tekninen kirjoittaja 05.05.2010
Tarkka ja osaava saa paikan 27.04.2010
Floristin pitää puhua asiakkaille 13.04.2010
Emilia auttaa nuoria ammatinvalinnassa 07.04.2010
Farmaseutin työ on palveluammatti 30.03.2010
Pankkikirjat johdattivat Juhan sijoitusmaailmaan 24.03.2010
Ihmisläheinen ja liikkuva työ 16.03.2010
Mitja Kaipiaisesta ei ole riistäjäksi 03.03.2010
Rakennustyö vaatii kuntoa ja taitoja 02.03.2010
Nuorenkin sähköasentajan osaamiseen luottamusta 16.02.2010
Taitavan hitsaajan tunnistaa
hyvästä saumasta 11.02.2010
Sesongit piristävät leipurin päivää 02.02.2010
Liikunnanohjaajaksi askel askeleelta 22.01.2010
Sairaanhoitaja tarvitsee vikkeliä jalkoja 19.01.2010
Eläintenhoitajalla kaikki työpäivät ovat erilaisia 05.01.2010
Palomies on rauhallinen moniosaaja 09.12.2009
Korkea-aho toteuttaa itseään yrittäjänä 01.12.2009
Sydän saneli Teemun ammatin 20.11.2009
Laitoshuoltajan työ innostaa 17.11.2009
Luontokuvaaja tähyää kotoa maailmalle 03.11.2009
Omassa ravintolassa ruoka maistuu paremmalta 21.10.2009
Sisustussuunnittelija loihtii tunnelmia 20.10.2009
"Vanhuksen elettyä elämää täytyy kunnioittaa" 06.10.2009
Timpurin taidot karttuvat työssä 30.09.2009
Supliikki suu ja pitkä pinna ovat vartijan valtteja 24.09.2009
Marilla on aikaa ottaa hoitolapset syliin 09.09.2009
Laatu- ja tuotantopäällikkö tuntee meijerin bakteereista pakkauksiin 08.09.2009







Pohjanmaan koulujen ja yritysten välistä yhteistyötä auttaa koulucoach Jukka Mäntymaa.


