
Rakennustyö vaatii kuntoa ja taitoja
tiistai 02.03.2010
Matti Mähösen työnkuva on monipuolinen: autotallin lattia saa lämmitysputkiston. Kuva Kari Löfhjelm
Talonrakennustöihin kelpaa kuka tahansa, jolla on intoa painaa töitä ja tarpeeksi kuntoa raskaaseen työhön. Kolmivuotisen koulutuksen jälkeen rakennusmies on alan monitaitoinen perusammattilainen.
Kurikan ammattikoulussa pari vuotta sitten rakennusalan perustutkinnon suorittanut kurikkalainen Matti Mähönen myöntää alan olevan ruumiillisesti raskaan.
- Kyllä tässä silti pärjää jokainen, jolla on kova into tehdä töitä. Kuntoa pitää olla, jotta jaksaa esimerkiksi kantaa pakkasessa raskaita lautapinoja ja sementtisäkkejä, Mähönen sanoo.
Mähönen ei ole päivääkään katunut alalle ryhtymistään.
Pienestä pitäen
Mähönen on 20-vuotias ja ehtinyt jo perustaa perheen. Perhe asuu Kurikassa omaa taloa.
Rakennusalasta Mähönen innostui jo poikasena, kun hänen isänsä antoi pojan puuhastella ja nikkaroida mielin määrin.
-?Kesäisin oli rakennuksilla töissä, joten tuntui luontevalta lähteä hakemaan alan ammattioppia, Mähönen kertoo.
Jo ammattikouluaikanaan Mähönen hieman onnekkaiden sattumien kautta tuli perustaneeksi oman yrityksen.
Nykyisin Mähösen aika kuluu koneurakointiin ja rakennusliikkeiden alihankkijana toimimiseen. Onpa hänellä yksi palkattu työntekijäkin.
Talonteko opettaa
Talonrakennusalan perusopintoihin Kurikan ammattioppilaitoksessa, kuten useimmissa muissakin alan oppilaitoksissa kuuluu omakoti- tai rivitalon rakentaminen alusta alkaen.
Opintojen sisältöön Mähönen oli kutakuinkin tyytyväinen.
- Teoriaa, kuten englantia ja ruotsia olisi saanut olla hieman vähemmän ja käytännön opetusta enemmän, hän vihjaa.
Kielitaitoja Mähönen kertoo tarvinneensa vain harvakseltaan.
- Viron kieltä joillain työmailla pitäisi näköjään osata. Mutta kyllä käsimerkein aina pärjää, Mähönen naurahtaa.
Monitaiturointia
Mähösen mukaan nykyajan rakennustyöläinen hallitsee kaikki talonrakennuksessa tarvittavat taidot.
- Vähän kaikkea eteen tulee, kuten elementtien asennusta, ikkunoiden tiivistämistä, erilaisia saneeraustöitä, tapetointeja ja laatoitustöitä, Mähönen luettelee viimeaikaisia töitään.
Nyt Mähöstä työllistävät myös lumityöt, niin teiden ja pihojen auraaminen kuin lumien pudottaminen katoilta.
Luovaa työtä
Kurikan ammattioppilaitoksen opinto-ohjaaja Risto Ojanperä kehuu rakennusalaa hyvin palkatuksi ja kiinnostavaksi työksi.
- Vaikka työ on fyysisesti raskasta, se on luovaa työtä, jossa näkee joka päivä kättensä jäljet, hän mainostaa.
Rakennusmiehen palkkahaitari on tätä nykyä 9-15 euroa ammattikokemuksen ja -taitojen mukaan.
- Yleensä alalla toimitaan urakkapalkkaperiaatteella, joten tuntiansiot ovat vain pohjana, Ojanperä selvittää.
Ojanperän mukaan talouslama näkyy ensimmäisenä juuri rakennusalalla.
- Nyt töitä näyttää olevan tosi paljon. Firmat tuntuvat halukkaasti ottavat nuoria työharjoitteluun.
Kiinnostus alaan on myös pysynyt hyvänä. Viime vuosina Kurikan ammattioppilaitokseen alan koulutukseen on ollut runsaasti tulijoita.
Teksti: Jukka Svenströäm
Kuvat: Kari Löfhjelm
Monitaitoista ammattilaisuutta
■ Rakennusmies on rakennusalan monitaitoinen perusammattilainen, jonka monipuolisiin tehtäviin voivat kuulua lähes kaikki talonrakennuksen ja betonirakentamisen työt.
■ Rakennusmiehet työskentelevät pääasiassa rakennusliikkeiden ja rakennustuoteteollisuuden palveluksessa.
■ Ammatissa tarvitaan kädentaitoja, ongelmanratkaisukykyä, itsenäistä työskentelyotetta ja myös hyvää fyysistä kuntoa.
■ Rakennusmiehet työskentelevät yleensä rakennusmestareiden alaisuudessa.
■ Työmaat vaihtuvat usein, ja työympäristö sen mukana. Uudis- ja korjausrakennustyömailla työtä tehdään rakennusvaiheesta riippuen sisätiloissa tai ulkona erilaissa sääolosuhteissa.
■ Rakennusmiesten työ on yleensä päivätyötä. Työaika on yksivuorotyössä klo 7.00–16.00. Joissain kohteissa tehdään myös ilta- ja ylitöitä tarpeen vaatiessa. Säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa.
■ Rakennusmiehiä työskentelee myös kiinteistöhuollon ylläpito- ja korjaustehtävissä.
■ Työrajoituksia aiheuttavat yleensä pöly- ja liima-allergiat, epilepsia putoamisvaaran takia sekä reumaattisperäiset sairaudet kylmissä ulkotöissä.
Koulutus
■ Toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa voi suorittaa rakennusalan perustutkinnon, jossa voi suuntautua talonrakennukseen.
■ Opinnoissa voi erikoistua kirvesmiestöihin, muuraukseen, laatoitukseen, betonointiin tai raudoitukseen.
■ Rakennusalan perustutkinnon voi suorittaa myös näyttötutkintona ja oppisopimuskoulutuksena.
Palkkaus
■ Talonrakennusalalla noudatetaan Rakennusteollisuus RT ry:n ja Rakennusliitto ry:n välistä rakennusalan työehtosopimusta.
■ Palkkaus perustuu urakkapalkkaan, aikapalkkaan (tuntipalkkaan) tai palkkiopalkkaan. Palkkaukseen vaikuttaa huomattavassa määrin ammattitaito ja kokemus sekä myös koulutus.
Työmarkkinat
■ Rakennusala työllisti vuoden 2008 kolmannella neljänneksellä vielä yhteensä 196 000 henkilöä, joista talonrakennusala 149 000 ja maa- ja vesirakennusala 47 000 henkilöä.
■ Rakennusalalla työskentelevien lukumäärän arviointia vaikeuttaa vuokratyövoiman käyttö sekä se, että osa työntekijöistä on kausi- tai osa-aikatyöläisiä. Alalla toimii paljon myös ulkomaista työvoimaa, arviolta noin 20 000 henkeä.
■ Rakennusala on erittäin suhdanneherkkä ala, jonka työllisyystilanteeseen heijastuvat nopeasti maailmantalouden lasku- ja noususuhdanteet.
Lisää tietoa: www.ammattinetti.fi
Kommentoi juttua
Maatilan eläimet eivät erota arkea pyhästä 26.05.2010
Kiinteistönvälittäjä työskentelee provisiopalkalla 11.05.2010
Filosofian maisterista tuli tekninen kirjoittaja 05.05.2010
Tarkka ja osaava saa paikan 27.04.2010
Floristin pitää puhua asiakkaille 13.04.2010
Emilia auttaa nuoria ammatinvalinnassa 07.04.2010
Farmaseutin työ on palveluammatti 30.03.2010
Pankkikirjat johdattivat Juhan sijoitusmaailmaan 24.03.2010
Ihmisläheinen ja liikkuva työ 16.03.2010
Mitja Kaipiaisesta ei ole riistäjäksi 03.03.2010
Rakennustyö vaatii kuntoa ja taitoja 02.03.2010
Nuorenkin sähköasentajan osaamiseen luottamusta 16.02.2010
Taitavan hitsaajan tunnistaa
hyvästä saumasta 11.02.2010
Sesongit piristävät leipurin päivää 02.02.2010
Liikunnanohjaajaksi askel askeleelta 22.01.2010
Sairaanhoitaja tarvitsee vikkeliä jalkoja 19.01.2010
Eläintenhoitajalla kaikki työpäivät ovat erilaisia 05.01.2010
Palomies on rauhallinen moniosaaja 09.12.2009
Korkea-aho toteuttaa itseään yrittäjänä 01.12.2009
Sydän saneli Teemun ammatin 20.11.2009
Laitoshuoltajan työ innostaa 17.11.2009
Luontokuvaaja tähyää kotoa maailmalle 03.11.2009
Omassa ravintolassa ruoka maistuu paremmalta 21.10.2009
Sisustussuunnittelija loihtii tunnelmia 20.10.2009
"Vanhuksen elettyä elämää täytyy kunnioittaa" 06.10.2009
Timpurin taidot karttuvat työssä 30.09.2009
Supliikki suu ja pitkä pinna ovat vartijan valtteja 24.09.2009
Marilla on aikaa ottaa hoitolapset syliin 09.09.2009
Laatu- ja tuotantopäällikkö tuntee meijerin bakteereista pakkauksiin 08.09.2009







Pohjanmaan koulujen ja yritysten välistä yhteistyötä auttaa koulucoach Jukka Mäntymaa.


